Suomen maabrändivaltuuskunta järjesti 25.3. Jyväskylän yliopistossa avoimen yleisöseminaarin otsikolla ”Suomen Suomalaiset ovat maailmaan parhaita opettamaan ja oppimaan – Kuinka se tehdään?”. Keskustelu oli jaettu kolmeen teemaan: tulevaisuuden koulutus, tulevaisuuden työelämä ja koulutuksen asema osana Suomi-kuvaa. Seminaarin puhujat esittivät myös konkreettisia ehdotuksia suomalaisen koulutuksen kehittämiseksi.
Seminaarin kutsujana toimi Aalto-yliopiston johtava dekaani, maabrändivaltuuskunnan jäsen Helena Hyvönen. Hyvönen kertoi puheenvuorossaan valtuuskunnan työstä ja muistutti, että koulutus on yksi työssä useimmin esiin nousseista teemoista. Seminaarilta Hyvönen toivoi erityisesti tuoreita näkökulmia siihen, miten koulutusjärjestelmämme vahvuudet pystyttäisiin viestimään Suomen ulkopuolella.
Seminaarin avauspuhujaksi oli kutsuttu kanadalainen toimittaja ja kirjailija Carl Honoré, joka tunnetaan kirjoistaan Slow – Elä hitaammin! ja Perhe paineessa? Manifesti riittävän vanhemmuuden puolesta. Honorén puheenvuoron lähtökohtana oli tuore Perhe paineessa, jossa hän käsittelee ”hypervanhemmuutta”, nykyvanhempien taipumusta asettaa lapsilleen kohtuuttomia vaatimuksia, mutta samalla myös hidastaa lasten luonnollista itsenäistymistä.
Suomalaisessa koulujärjestelmässä ollaan Honorén mukaan toistaiseksi vältetty hypervanhemmuuden piirteet ja koulutuksen liiallinen kilpailuhenki, varsinkin lasten varhaiskasvatuksessa. Suomikaan ei kuitenkaan ole immuuni kehitykselle.
Honorén mukaan koulutuksesta voi syntyä Suomelle kansainvälinen kilpailuvaltti, jos Suomi onnistuu säilyttämään järjestelmän hyvät puolet ja samalla korjaamaan järjestelmän puutteita. Suomalaisten koulujen erityisiksi heikkouksiksi Honoré nimesi opettajakeskeisen ”chalk-and-talk”-kulttuurin sekä teknologian vähäisen hyödyntämisen. Honorén mukaan suomalaiskouluissa kaivattaisiin entistä enemmän yhteisöllisyyttä ja ryhmätyökulttuuria sekä tietotekniikan luontevaa yhdistämistä käytännön opetukseen.
Tulevaisuuden opettaminen ja oppiminen – faktojen opettamisesta oppimisen opettamiseen
Koulutuksen tulevaisuudesta puhuivat Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen sekä Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksen opiskelijaryhmä R. Hurmio. Sallinen jatkoi puheenvuorossaan Honorén linjoilla ja kaipasi suomalaiseen opetuskulttuuriin lisää keskustelua ja yhteisöllistä henkeä. Yhteisöllisyys edellyttää Sallisen mukaan kuitenkin myös nykyistä suurempaa vastuuta yksilöiltä. Malliesimerkkinä tästä ovat esimerkiksi anglosaksisessa koulutusjärjestelmässä opiskelijoilta säännöllisesti vaadittavat esseet ja muut oma-aloitteisuutta edellyttävät kirjalliset tuotokset. Toiveenaan Sallinen esitti, että Suomessa siirryttäisiin opettamisen kulttuurista oppimisen kulttuuriin.
Myös opiskelijaryhmä R. Hurmio haluaisi suomalaiseen opiskeluun lisää yhteisöllisyyttä. Ryhmä haluaisi kiinnittää huomiota myös opiskelutahtiin, vaadittaviin opintosuorituksiin sekä oppiaineiden määrään, sillä liialliset vaatimukset ja liika kiire vaarantavat sen mielestä opitun syvällisen ymmärtämisen ja opintomotivaation. Ryhmän mielestä tulisi kysyä, halutaanko koulutusjärjestelmän tuottavat opiskelijoita, jotka menestyvät elämässä, vai opiskelijoita, jotka menestyvät ainoastaan kokeissa. Ryhmä ehdottaa, että oppimiselle annettaisiin Suomessa riittävästi aikaa.
Puheenvuorojen jälkeisessä keskustelussa rehtori ja opiskelijaryhmä vakuuttivat olevansa pääosin samoilla linjoilla, joskin rehtori Sallinen muistutti, ettei yhteisöllisyys saa tarkoittaa konsensushakuisuutta ja poikkeavien mielipiteiden väheksymistä. Käydyssä yleisökeskustelussa huomautettiin, että tehokas opiskelu vaatii myös nykyistä tehokkaampaa opinto-ohjausta.
Tulevaisuuden työelämästä ja sen vaatimuksista koulutukselle puhuivat tulevaisuudentutkimuksen dosentti Mika Mannermaa, Fazerin rekryitointipäällikkö Katariina Ahonen ja Ekana Innovationsin perustaja Janne Saarikko.
Mannermaa käsitteli puheenvuorossaan työelämää teknologian kyllästyttämässä ubiikkiyhteiskunnassa. Tulevaisuuden alat vaativat jatkuvaa uuden oppimista ja korkeaa muutoksen sietokykyä, mutta myös vahvaa yleissivistystä ja perinteistä pänttäämistä, esimerkiksi matematiikassa ja kielissä. Mannermaa huomautti myös, että monet vanhanaikaisina pidetyt alat, esimerkiksi rakennusala ja hoivatyö, pysyvät tärkeinä myös tulevaisuudessa. Mannermaa ehdotti, että suomalaisessa koulutuksessa tulisi panostaa ”systeemiälyn” oppimiseen ja tulevaisuusajatteluun.
Fazerin Katariina Ahonen muistutti myös perusasioiden säilyvyydestä muutoksen keskellä. Käytännön rekrytointityössä kohdataan jatkuvasti nuoria ammattilaisia, jotka ovat korkeasti koulutettuja, mutta joiden käytännön työelämän taidot ovat vähäisiä. Ahosen mukaan tulevaisuudessakin suuri osa työelämän taidoista opitaan käytännön työssä. Ahosen toiveena on, että opetussuunnitelmat laadittaisiin aiempaa realistisemmin, niin että opiskelijoilla olisi mahdollisuus oppia.
Janne Saarikon mukaan tulevaisuuden työelämän vaatimukset ovat niin moninaisia ja hajautuneita, että koulutusjärjestelmän on mahdotonta varautua niihin kaikkiin. Tulevaisuuden työntekijän tulee erilaistua menestyäkseen, ja siksi koulutuksella tulee luoda mahdollisuuksia erilaistavien taitojen kehittämiseen ja ”oman jutun löytämiseen”.
Käydyssä keskustelussa Mannermaa, Ahonen ja Saarikko olivat yksimielisiä siitä, että tulevaisuuden työelämä asettaa koulutukselle kahdenlaisia vaatimuksia. Toisaalta koulutuksen tulee valmistaa jatkuvasti paremmin muutokseen ja jatkuvaan oppimiseen. Toisaalta muutosten keskellä ei saa unohtaa perusaineiden ja -taitojen opetusta, sillä muutoksiin voi varautua vain niiden pohjalta.
Tehtävä Suomelle – opetetaan muutkin oppimaan ja opettamaan
Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka ja tutkija Lea Kuusilehto Suomalaiset koulut Abu Dhabiin -ohjelmasta puhuivat siitä, miten suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet voidaan tuotteistaa kansainväliseksi menestyskonseptiksi.
Lonka kertoi, että 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneet diginatiivit käyttävät tietotekniikkaa luontevana osana oppimistaan ja muuta toimintaansa, eräänlaisena ”älyllisenä proteesina”. Oppiminen on jatkuva prosessi, jossa älykkyys kehittyy sosiaalisissa verkostoissa ja ulkoisten apuvälineiden tukemana. Suomalaisesta koulutuksesta voi muodostua globaali brändi vain jos se vastaa tulevaisuuden vaatimuksiin, ja siksi tietotekniikan tulee olla nykyistä vahvemmin mukana myös koulutuksessa. Longan ehdotus on, että uudet sosiaaliset ja tietokäytännöt otetaan koulutuksessa huomioon nykyistä paremmin.
Lea Kuusilehto raportoi Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen Rehtori-instituutin projektista, jossa suomalaista koulutusta on viety Abu Dhabiin. Projekti on pitkäkestoinen eikä sen lopullisista tuloksista ole vielä mahdollista puhua. Kuusilehdon mukaan koulutusviennissä kohdataan samanlaisia haasteita kuin useimmissa suurissa vientiprojekteissa, erityisesti kulttuurierojen vuoksi. Toiveenaan Kuusilehto esitti, että koulutusviennin koko prosessinhallintaa kehitettäisiin riskirahoituksesta
vientialueen tuntevaan kulttuuriseen sillanrakentajaan asti.