Yritykset

Yhtä Levi Summit -seminaarissa kokoontuneista työryhmistä veti Hartwallin markkinointijohtaja Tuomas Kahri.

Perjantaina järjestetyn Levi Summit -seminaarin aiheena oli Suomi-brändin hyödyntäminen yritysten toiminnassa. Seminaariin osallistui ennen kaikkea kansainvälisten suomalaisyritysten edustajia, ja mukana olivat myös Suomen brändivaltuuskunnan jäsenet Maarit Toivanen-KoivistoKristiina HeleniusAki Riihilahti sekä seminaarin puheenjohtajana toiminut Kai Seikku.

Seminaarin puheenvuoroissa käsiteltiin kansainvälistä Suomi-kuvaa erityisesti yritysten markkinoinnin, mutta myös kulttuurin ja urheilun näkökulmasta. Suoritetuissa ryhmätöissä seminaarin osallistujat työstivät konkreettisia ideoita ja ehdotuksia toimenpiteistä ja työkaluista, jotka helpottaisivat suomalaisten yritysten toimintaa kansainvälisillä markkinoilla.

Kaikki ryhmät ehdottivat, että yritysten avuksi tulisi perustaa uudenlainen verkkopalvelu, joka tarjoaisi reaaliaikaista tietoa sekä helpottaisi yritysten yhteistoimintaa. Toisissa ehdotuksissa palvelun painopiste oli tietopankissa, joka auttaisi yrityksiä löytämään kansainvälisiä kontakteja ja vaikkapa eri markkina-alueilla asuvia tunnettuja suomalaisia. Jotkut ryhmät ehdottivat, että palvelun tulisi olla Facebookin kaltainen sosiaalinen media, joka helpottaisi eri markkinoilla ja eri toimialoilla toimivien yritysten yhteydenpitoa.

Yhteistä kaikille ehdotuksille oli se, että niissä korostettiin suomalaisten yritysten yhteisvastuuta ja avoimuuden tarvetta Suomi-kuvan rakentamisessa. Samat näkemykset toistuivat seminaarin virallisissa puheenvuoroissa.

”Nokia on saanut Suomelta paljon ja antanut sille paljon. Me emme kuitenkaan enää ole ensisijaisesti suomalainen, vaan aidosti globaali yritys”, sanoi Nokian johtaja Tapio Hedman puheenvuorossaan Nokian bränditarinasta ja sen yhteydestä suomalaisuuteen.

”Suomi-brändiä tulee rakentaa niin, että kansainvälistymisen alussa olevat suomalaiset yritykset saavat suomalaisuudestaan mahdollisimman paljon lisäarvoa ja hyötyä. On meidän ja kaikkien etu, että Suomeen syntyy uusia nokioita.”